Keskiviikko.
Ulko-ovi kolahtaa ja eteisestä kuuluu rapinaa. Emmi rientää olohuoneen nurkalle ja kurkistaa eteiseen. Jimi on juuri ripustamassa takkia naulakkoon ja Eetun suupielet kohoavat hymyyn. ”Emmi?”, Jimi huutaa ja Emmi kävelee rakkaansa luokse. ”Hei”, häni sanoo hymyillen. Jimi vain nyökkää. Emmin hymy hyytyy hieman, mutta palaa pian takaisin, kun hän yrittää hieroa juttua toisen kanssa. ”Miten reissu meni?” Jimi kohauttaa olkiaan. ”Ihan hyvin.” Emmi vetää Jimin syliinsä ja kuiskaa tämän korvaan: ”Minulla on ollut kova ikävä sinua.” Jimi silittää Emmin selkää eikä vastaa. ”Oletpa sinä hiljainen”, Emmi kummastelee. ”Tule keittiöön, sinun on varmaan nälkä”, hän sanoo ja menee edeltä.
Jimi jää eteiseen seisomaan ja saa hetken aikaa miettiä. ”Toinen on niin intona. Miten voin kertoa
hänelle, että löysin toisen?”, hän miettii tuskissaan. Keittiöstä kuuluu, kuinka
Emmi jo kattaa pöytää ja hyräilee iloisena. Jimi painaa käden kasvoilleen ja
hieroo silmiään. Pian Emmi ilmestyy takaisin eteiseen, hymyilee ja ottaa
rakastaan kädestä. ”Tule”, hän sanoo ja vetää Jimin keittiöön.
”Istu alas, niin annan sinulle ruokaa”, Emmi käskee. ”Emmi…
Sinun tässä kannattaisi istua alas…”, Jimi sanoo hiljaa. Emmi maalailee jo
mielessään iloisia kuvia kosinnasta ja riemun kiljahduksista. Iloisena hän
tekee työtä käskettyä ja istuu ruskealle muovituolille. ”Emmi, minä… Olen
tullut siihen tulokseen, että tämä ei toimi. Näemme toisiamme liian harvoin”,
Jimi valehtelee. Naisen aurinkoinen hymy hyytyy ja kyynel vierähtää hänen
poskelleen. ”Onhan tämä ennenkin toiminut. Emme me niin harvoin nää. Ja minä
voin ottaa lomaa ja tulla luoksesi, ei se-”, nainen selittää hysteerisenä,
kunnes Jimi keskeyttää kylmästi. ”Emmi. Me emme voi tehdä enää mitään. Tämä oli
tässä. Minä olen valmis lähtemään, tavarani ovat valmiiksi kasassa. Pidä
asunto. Tai hävitä. Ei kiinnosta. Pidä rahat mitä jää, jos myyt sen”, hän sanoo
tylysti. Lentoliput takaisin Unkariin ikään kuin polttavat housujen
takataskussa ja Jimi tietää, että aikaa ei enää ole paljoa.
”Kuka se on?” Emmi
kuiskaa pitkän hiljaisuuden jälkeen. Jimi katsoo naista kysyvänä. ”Meillä meni
ihan hyvin, älä yritä väittää, että tämä johtuisi välimatkasta. Kuka se nainen
on?” Emmi kysyy tyynen rauhallisena. Jimi huokaisee. ”Sillä ei ole väliä. Olen
pahoillani, että tämä päättyy näin. Muuta ratkaisua ei vain ole. Itsesi vuoksi,
yritä unohtaa minut. Älä haikaile perääni”, mies vastaa ja raahustaa eteiseen.
”Odota”, Emmi pyytää, nousee tuolista ja kävelee miehen luokse. Hän painaa
huulensa miehen huulille. Hän maistelee toisen huulia ja muistelee heidän
viimeistä onnellista tapaamistaan. Hän muistelee kuinka he ensimmäisen kerran
tapasivat, kuinka heillä oli heti hauskaa, kuinka innokkaita kumpikin olivat
suhteen alussa. Emmi tuntee olonsa petetyksi ja vetäytyy irti. ”Hyvästi”, hän
kuiskaa. Jimi ottaa takkinsa naulakosta, nostaa kassinsa lattialta ja vetää
kengät jalkaansa. ”Hyvästi”, hän vastaa ja raottaa ulko-ovea. Hänen olonsa on
hieman haikea ja hän harkitsee vielä viimeisen kerran uudestaan, ottaako
vastaan Unkarin kulttuuri, köyhyys ja vain vähän aikaa tuntemansa ihminen, vai
jäädä kotiin Suomeen turvallisen ja rakkaan Emmin luokse. Hän vilkaisee Emmiä
viimeisen kerran ja huokaisee.
Jimi laskee laukkunsa eteisen lattialle, kävelee Emmin
luokse ja vetää tämän syliinsä. ”Anteeksi. Tämän ei pitänyt päättyä näin.
Oikeasti. Toivon, että voisimme yrittää olla ystäviä.” Nainen ei vastaa, vavahtaa vain silloin tällöin
nyyhkytyksen voimasta. Jimi huokaisee uudestaan ja päästää irti. Hän nostaa
laukkunsa ja vilkaisee viimeisen kerran asuntoa. ”Hyvästi”, hän sanoo ja astuu
rappukäytävään.
”And still I can’t let you be
Most nights I hardly sleep
Don’t take what you don’t need from me.
A drop in the ocean, a change in the weather
I was praying that you and me might end up
together.
It’s like wishing for rain as I stand in the
desert.
I’m holding you closer than most cause you are
my heaven.”
